Tiistai 26. huhtikuuta 2016
Moikka! Talven aikana oli pidempi tauko, josta en erikseen maininnut. Myös ratsastuksessa on ollut koko talven mittainen tauko, en edes kerennyt käymään tallilla. Nyt kuitenkin talleilut on taas lähteneet käyntiin. Lauantainna oli kevään ensimmäinen pikainen ratsastus, joka ei mennyt ihan nappiin.
Mulla on niin paljon kuvia, että kyllä tässä riittää kyllä postattavaa. Nyt kuitenkin kerron lauantaisesta pika ratsastuksesta.
Lauantainna ajattelin mennä sitten piiiiiitkän tauon jälkeen ratsastamaan. Ensin ajattelin et "näää siellä on ihan huono ilma", mut sitten se aurinkokin sieltä tuli juuri ennen kun lähettiin. Oli jotenkin outoa lähteä ajamaan skoppella ilman mitään extra tavaroita kun mulla on yleensä ainakin kameralaukku ja pahimmillaan kameralaukku, kamerajalka ja saappaat. Mutta kuiteskin ei nyt suistuta raiteilta.
Oky oli yhtä samallainen kuin ennenkin. Meidän maastoon lähteminen venyi aikapaljon, mutta kyllä sitten lopulta päästiin liikkeelle. Ajattelin jo ihanaa pitkähköä maastolenkkiä ja kaikki näytti niin lupaavalta ja täydelliseltä. Ilmakin oli mitä parhain.
Mutta sitten kun lähdimme ravaamaan ekaa hiekkapätkää niin huomasin että oky ontui. No mentiin sitten vielä eteenpäin kunnest tuli seuraava hiekkapätkä kun ajateltiin jos se ei olekkaan mitään, koska oky lopetti ontumisen hetkeksi ekalla ravikerralla.
Mut oky rupes taas ontumaan kun lähdettiin raviin. Tulin alas selästä sitten katsomaan, jos sillä olisi kivi jommassa kummassa etukaviossa, koska sen huomasin ettei se ontunut kumpaakaan takajalkaa. Siellä ei sitten näkynyt mitään, menin selkään ja ravasin pienen pätkän edessä että Jenna näki ontuuko se nyt varmasti, ontuihan se. Siihen loppui meidän maastolenkki ja käännyttiin sitten takaisin.
Tultiin kentälle ja testasin sielläkin okya. Ontuminen jatkui, mut ei yhtä selkeästi kuin kovalla. Epäiltiin sen johtuvan liian pehmeästä kentästä, mutta linda ilmoitti maanantainna että okylla oli jalassa tulehtunut haava, joka oli myös turvonnut ja lämmin.
Sain maastosta joululahjaksi saadulla Sony Action Cameralla muutaman videonkin ja päätin sitten sillä ajan kuluksi ottaa vähän kuvia okysta. Katsotaan ensiviikolla sitten mitä touhuisin okyn kanssa.
Sain tänään postissa Ypäjälle soveltuvuuskokeisiin kutsun 11.5.2016! Pitäkää peukkuja ;)