Moikkelis taas! Eilen kun olin käyn lenkillä, niin tuli taas sellainen postaus olo ja nyt tänä aamunakin teki mieli tehdä oikeen urakalla postauksia, mutta tyydyn nyt yhtenä päivänä yhteen. Kun pääsin vauhtiin, niin rupesin innolla muokkailemaan myös kuvia. Kaikkia rippi kuvia, jotka oli jotenkin sumeita, en jaksanut muokata.
Hyviä uutisia! Hepat ovat laskeutuneet takaisin kotiin. Näin tosiaan keskiviikkona, kun linda ajoi mun ohi illalla trailerin kanssa (olin tosiaan lenkillä). Hepat vietiin siis kesälaitumelle ja olin menossa siitä ohi, kun meiltä ei ole vaan kun joku kilometri tai alle sinne. Cindy ja birk oli tuotu jo viime sunnuntainna tallille, mutta ratsastettiin ne eilen Jennan kanssa muiden hepoleitten luo kesälaitumelle.
Itse aiheeseen. Kolmantena päivänä käytiin maastoilemassa vanhainkodissa, joka on siellä "keskustassa". Sitä ei oikeen voi sanoa keskustaksi, koska siellä ei ole vaan kun yksi pieni kauppa, ravintola ja muutamia asuntoja. Mutta kuitenkin, sinne "keskustaan" vie/on pakko mennä, sellaista ihanaa metsätietä ja kun otettiin aikaa niin sen läpi laukassa kestää yli 2 minuuttia ja mentiin vielä aika reipasta vauhtia.
Itse maasto kesti varmaan puoltoista tuntia tai ylikin, jos vanhainkodin pysähdystä ei lasketa. Ainiin! Käytiin heppojen kanssa samalla kaupassa, tai no oikeastaan Jenna kävi ja me odotettiin hessun kanssa ulkona heppojen selässä.
ylhäällä tosiaan näkee muokatun ja ei muokatunkuvan. Mun mieleen tosta tuli vähän liian elosa.
"Noni! eix tää oo aika hyvä pose? Mun mielest tää on parempi ku sellane perus korvat hörössä" "Uu! katos vaa, Jessica!"
Hessu on sairaan nopee
"Ohjat on liian kireellä! Uuu, rapinaa!"
"Onx sul ny antaa jotai ku oon posennu nii hianosti!?" "Tää oliki sit taas vaa näköjää huijausta"
Kumpikohan tossa ekassa kuvassa on järkyttyneempi...Vielä pitäis saada yks iniö postaus tehtyy. Siinnä sitten kerron miten meidän "viimisen" leiri päivän kävi!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti